Uupumus « Nasu ja Nöttönen

Ahdistaa niin, ettei mitään rajaa. Eikä ole oikein ketään, jolle asiasta puhuisi. Mies on väsynyt ja stressaantunut, ja jos puhun siitä, miltä minusta tuntuu ja miten mustalta elämä juuri nyt näyttää, tulee "kummalla menee huonommin" -riita. Ja minä olen niin loputtoman uupunut ja katkera siitä, että elämässä ei ole mitään muuta kuin koti, 24/7, ilman mitään henkireikää.

Ja tällaisia ei tietenkään saisi edes kirjoittaa, koska jollakulla toisella menee aina paljon huonommin. Koska mulla on asiat hyvin, on hyvä koti, kaksi ihanaa tervettä lasta, hyvä mies. Ei saisi valittaa, koska se on ihan kohtuutonta. Jollakulla toisella on sairas lapsi. Tai ei lasta ollenkaan. Ja Afrikassa on nälkäisiä lapsia.

Mutta kun olen niin helvetillisen väsynyt. Perheen pienimmäinen pitää yhä huolen siitä, ettei kunnon yöunista uskalla edes unelmoida. Pahimpina öinä herätyksiä on kolmattakymmentä, kaikkein parhaimpinakin vähintään 3-4. Jossain vaihessa pikkusisko nukkui välillä jopa viiteen heräämättä syömään välillä, mutta nyt ensimmäinen herätys saattaa olla jo puoliltaöin. Vähintään kuitenkin ennen kahta.

Yöheräilyt kuuluvat pienen vauvan äitiyteen, kyllä minä sen ymmärrän. Ja olen koko sydämestäni nämä molemmat lapset halunnut. Toivoisin vain, että kaikkien näiden Vaiheiden viidakossa kohdalle osuisi edes tilapäisesti se Vaihe, jossa vauva nukkuukin yhtäkkiä hyvin. Edes muutaman yön, että pääsisin jaloilleni. Tämä väsymys syö ilon elämästä, saa koko vartalon särkemään ja tekee minut ärtyneeksi ja katkeraksi.

Päiväunista ei myöskään tarvitse haaveilla, koska isoon sänkyyn opetteleva isoveli käyttää noin puolet pikkusiskon ainoista pitkistä päiväunista edestakaisin juoksemiseen suostumatta jäämään sänkyyn.

Olen paska äiti, paska kodinhoitaja ja paska vaimo.